sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Jäähyväiset kesälle ja Sivulalle


Kesä alkaa olla ohi - snirf! Mökkikauden päättäjäisiä eli venetsialaisiakin juhlittiin jo viime viikonloppuna. 
Taas kerran tuntui, että kesä meni liian nopeasti...


ja niin moni asia jäi tekemättä...


Mökkipyöräkin odottelee vielä talon seinustalla kylille pääsyä. Ehkäpä ensi kesänä kiidämme yhdessä peltojen halki kyläkauppaan tai vaikka uimarannalle...



On aika jättää jäähyväiset Sivulalle ja tälle blogille. Joka paikka on kuvattu jo moneenkin kertaan, mutta tässä vielä muutama kuva sieltä täältä muistoksi näiden viiden vuoden ajalta.




























































Kiitos käynnistänne!


Näkemiin! Adjö! Good Bye! Auf Widersehen! Au Revoir!

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Marjapiirakka punaisista viinimarjoista


Viime päivityksen kommenttiin kirjoittelin, että viinimarjoista teen murupiirakkaa. En tiedä mikä on pohjan oikea nimi, mutta ajattelin laittaa tänne ko. piirakan reseptin, vaikkei tämä mikään leivontablogi olekaan. (Heh, no ei todellakaan näillä taidoilla). No mutta kuitenkin tätä "köyhän emännän" marjapiirakkaa olen suosinut, koska pohjaan tarvitaan vain kolmea raaka-ainetta, joita mökiltäkin yleensä löytyy tai ne on ainakin helppo sinne kuljettaa. Piirakka on lisäksi nopea valmistaa.


150 g voita tai margariinia,
4,5 dl (täysjyvä)vehnäjäuhoja ja
1 dl sokeria
 nypitään.
Taikina painellaan piirakkavuokaan ja viinimarjat lisätään päälle. Saa paistua 200 -asteisessa uunissa n. 30 min.

Ja jos makeutta kaivataan vielä lisää, voidaan piirakka nauttia vanilijakastikkeen tai jäätelon kera.


keskiviikko 3. elokuuta 2016

Hei hei heinäkuu!


Hei, täällä sitä ollaan taas - tervetuloa!




Kuten ehkä huomaatte penkki on löytänyt uuden paikan etupihalta.



Sisällä ei juurikaan muutoksia viime aikoina.






Keittiön hirsiseinälle lisäsin nuo pienet yrttitaulut.

















Kirsikkapuu yllätti meidät iloisesti...


...Jippii! Ensimmäinen kirsikkasato...

...tasan yksi kirsikka : D
Näyte hieman paremmasta vadelmasadosta.
.
Viinimarjoja tuleekin sitten tuttuun tyylin todella runsaasti.


Ilmat ovat olleet vaihtelevia. Välillä sataa ja saa poltella kynttilöitäkin kunnes taas aurinko tulee esiin pilvien takaa ja valaisee koko tuvan.


 Keittiön ikkunasta on kiva katsella avaria peltomaisemia.


 Pihalla on näkynyt välillä pallogrilli ja teltta 70-luvun tyyliin : D