Hiljaisia hetkiä on ollut...
...Sivulan blogissa, mutta kaikenlaista on tuolla maalla kuitenkin tapahtunut.
Viimeiseksi jääneen päivityksen nimeksi oli annettu lupaavasti "Pihapäivitys: Alapiha", koska sen jatko-osaksi olisi tietysti pitänyt tulla pihapäivitys yläpihasta - mutta eipä ole sellaista näkynyt!...
No mutta yritän nyt kertoa ainakin muutamin kuvin mitä viime kesänä puuhasimme . Hataraan muistiini en oikein luota - vuodetkin tuntuvat menevän niin sukkelaan, ettei millään pysty muistamaan mitä tapahtui viime kesänä, sitä edellisestä kesästä puhumattakaan. No jatketaan vielä alapihasta (hmmm...tästä näyttääkin tulevan "Pihapäivitys:alapiha II"). Alapiha sai siis uuden aidan jo alkukesästä. Se oli niin iso juttu, että vielä yksi kuva siitä : )
Sen lisäksi tällainen paviljonki päätyi pitkän pohdinnan jälkeen alapihalle. Tai hetkinen, juuri tuon kohdan alapihasta olemme nimenneet keskipihaksi. Selvennös: Piha on siis kapea mutta piiiitkä ja alas- tai ylöspäin viettävä rippuen, mistä päin mennään tai tullaan tai seisotaan vain paikoillaan ja ihmetellään kuten usein jostain syystä Sivulassa on tapana. Sitten kun toiselle selittää mitä minnekin kohtaan on suunnittellut tekevänsä tai hankkivansa on tullut tavaksi käyttää ko. nimiä. Yläpihaa kutsutaan myös etupihaksi, mutta takapihasta ei taida kukaan puhua.
Joka tapauksessa, kaiken mallisia ja kokoisia paviljonkeja tuli katsottua, mutta tämä tuntui kaikkein somimmalta.
Se kaipaa vielä köynnösistutuksia ympärille, että päästään oikein huvimajatunnelmaan.
Tässä köynnösruusua noin niin kuin malliksi.
Ja kaunishan se on vaikka vielä ilman köynnökisä talvellakin...
Pihapäivitys jatkuu kohta!.......Ihan varmasti!