Pionit kukkivat
Samoin kuin nämä kauniit "Pallokukat", joiden nimeä en tiedä.
Juhannusruusut ovat jo kukkineet.
Pihasta löytyy uusia kukkia koko ajan ja Äiti on tehnyt ison työn, että on saanut ne kaikki esiin.
Roosa ja Reetta perustivat kasvimaan. Tulossa on retiisiä, porkkanoita ja tilliä - nam.
Vilkaistaanpa sitten vähän saunaan - eikös sitäkin pitänyt kunnostaa?
Löylyhuoneessa näyttää tältä. Lauteet ja seinät ovat hyvässä kunnossa - pesu juuriharjalla ja mäntysuovalla varmaankin riittää.
Pukuhuoneen seinät näyttivät tältä vielä lauantaina, mutta kuten lattialla olevista sanomalehdistä voi päätellä seiniin kaivataan maalia...
Maalauksen jälkeen sunnuntaina pukuhuoneessa näytää jo tältä.
Kirppikseltä löytynyt ovikylttikin sopii saunanoveen nyt niiiiin hyvin :)
Olen tehnyt muitakin hyviä kirppislöytöjä. Lauantaina löysin tällaisen vanhan naulakon, jonka väriin oitis ihastuin.
Myöhemmin Sivulassa osottautui, että väri oli melkein prikulleen sama kuin keittiön pöydässä.
Sitten löysin kukkalaatikkotelineen aitan ikkunan alle. Nyt puuttuu vielä kukkalaatikko ( joka löytyy kyllä kotoa unohdin vain ottaa sen mukaani) ja punaiset pelargoniat.
Sitten löytö, josta olen aivan erityisen ihastuksissani. Se on tämä pieni käsienpesuallas, joka sijoitettiin aitan seinustalle.
Tähän hankitaan vielä pieni hanallinen vesisäiliö altaan päälle ja nätimpi ämpäri lavuaarin alle vedenkerääjäksi. Veden voi sitten kierrättää vielä kukkien kasteluun :)
Lauantaina ja sunnuntaina kävimme ennen kotiinlähtöä uimassa läheisellä uimarannalla.
Vesi oli lämmintä - ihan oikeasti : )
Olipa ihana viikonloppu!